Painotuotteet Suomesta Markprintin omasta painosta
Sana kirjapaino on nimemme yhteydessä hieman harhaanjohtava, sillä painamme nykyisin kaikkea muuta enemmän kuin kirjoja. Niitäkin toki edelleen, sillä laadukkaasti toteutettu kirja, jos mikä kestää aikaa. Rinnalle on tullut valtavasti uusia tapoja hyödyntää printin vahvuuksia Kirjapaino Markprintin tinkimättömällä tyylillä. Kun valitset Markprintin, voit olla varma, että saat painotuotteet Suomesta.
Olemme 35 vuoden aikana painaneet erilaisia painotekniikoita hyödyntäen valtavan määrän esitteitä, flyereita, postikortteja, asiakaslehtiä, pakkauksia, roll-uppeja, julisteita, tarroja, messuseinäkkeitä, vuosikertomuksia, historiikkejä ja muita kovakantisia julkaisuja. Painokoneistamme on syntynyt suuria eriä perustuotteita, mutta myös jotain, mihin Suomessa pystyi vain Kirjapaino Markprintin laitekanta: antiminssin eli ortodoksisen kirkon käyttämän ehtoollisliinan.
Sinulla tuskin on amtiminssin tarvetta, mutta kerroimme tämän havainnollistaaksemme, että Markprint todellakin ON monipuolinen painotalo. Motivoidumme painoteknisistä haasteista emmekä koskaan sorru hätäisesti tehtyihin ratkaisuihin, vaikka toimimmekin ripeästi.
Samastakin painotuotteesta pystymme aina tarjoamaan useita eri toteutusvaihtoehtoja. Sinä valitset Toimivan Tavallisen ja Erottuvan Erilaisen väliltä. Jos kaipaa näkemystä siitä, kumpi on tarpeisiisi osuvampi ratkaisu, myyntimme auttaa ja konsultoi.
Palvelemme usean paikkakunnan asiakkaita, kuten: