Printti on halutuinta markkinointiviestintää tutkitusti - Suoramainonnalla tavoitat ihmiset kuntavaaleissa 2021

Kuntavaalit lähestyvät ja ihmiset pysyvät tiukasti kotona. Korona ei hellitä otettaan ja kaikki ehdolle asettuvat kuntavaaliehdokkaat miettivät mikä on paras keino viestiä osaamisestaan ja arvoistaan. Postin tuoreimman 1* tutkimuksen mukaan halutuinta markkinointiviestintää oli osoitteellinen suoramarkkinointi ja toiseksi mielekkäintä osoitteeton printti. Kolmannelle sijalle tuli sähköpostimarkkinointi ja perää piti digitaalinen mainonta.

Iro Researchin vuonna 2018 tekemän tutkimuksen mukaan 80 % suomalaisista pitää tärkeänä, että posti ja lehdet jaetaan kotiin viitenä päivänä viikossa. Tämä kertoo printin mielekkyydestä ja arvostuksesta.

Eri medioiden käyttö vaihtelee ikäryhmittäin. Laaja kansainvälinen tutkimus 2* osoittaa, että yli 45 vuotiaat lukevat sanoma- ja aikakausilehtiä selkeästi enemmän kuin 18-44 vuotiaat. Myös television katseluun käytetyt minuutit olivat huomattavasti suuremmat yli 45 vuotiailla. Radiota kuunneltiin kaikissa ikäluokissa vaihtelevasti ja internetin käyttö oli selvästi suurinta 25-34 vuotiailla. Tähän laajaan ja kansainväliseen tutkimukseen osallistui 5391 suomalaista.

Ehdokkaiden ja puolueiden tulee tänäkin vuonna käyttää viestintäkanavia monipuolisesti. Nettiin kohdennettua viestintää vaikeuttaa monen eri alustan ja kanavan olemassaolo. Nuoret esimerkiksi kuluttavat YouTubea eniten kun taas 35-44 vuotiailla Facebook on Googlen jälkeen toiseksi käytetyin nettipalvelu.

Kaiken alustasekamelskan keskellä yhdestä asiasta ehdokkaat voivat olla varmoja. Suoramarkkinointiin tulee ja kannattaa panostaa. Yli 80 % ihmisistä tutustuu kotiin jaettuun printtiin ja suoramainokset muistetaan paremmin kuin lehti-ilmoitukset (3*).

Suoramarkkinointi kuntavaaleissa voi helpoimmillaan olla sitä, että painettu esite jaetaan itse lähialueiden talouksiin. Jos kuitenkin jaettava määrä on iso voimme esitteen painamisen jälkeen tehdä esitteelle jakelupalvelun. Käytössämme on SSM:n ja Postin jakelukanavat ja pystymme helposti katsomaan edullisimman vaihtoehdon sinulle.

Ota yhteys myyntiimme ja tehdään kampanjastasi näkyvä!

Lähteet:

1* IRONet –paneelikysely, 2020

2* Dentsu Data Service – CCS – Consumer Connection System -tutkimus

3* SSM 2020

Suoramarkkinointi - jätä tarjouspyyntö

Kerro meille vaalitarpeesi ja mahdolliset jakotoiveet niin annamme sinulle kilpailukykyisen tarjouksen.